Kouluttautumiseni kohti koira-alaa alkoi, kun päätin aloittaa opinnot koirien koulutusohjaajaksi. Halusin ymmärtää enemmän omia koiriani ja lähdin hakemaan selkoa kirjavaan valikoimaan erilaisia koulutustapoja.
Aiemmat käsitykseni koirasta eläimenä päivittyivät ja tuntui, että tästä pitää kertoa myös muille! Koiralähtöisyys ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvat koulutusmenetelmät tulivat jäädäkseen. Silmäni aukenivat koiran elekielelle ja palaset alkoivat loksahdella kohdilleen - tavoitteena tulisi olla luottamukseen perustuva suhde koiran ja ihmisen välillä.
Kouluttautuminen vei mennessään ja syvensin tietojani eläinten oppimispsykologiasta ja koulutustekniikasta. Pohdin opinnoissa teoriaa ja harjoittelin käytäntöä omien ja lainakoirien kanssa. Sain vahvan pohjan teoriapuoleen, omiin motorisiin koulutustaitoihin sekä suunnitelmalliseen etenemiseen erilaisten käytösten kouluttamisessa. Hyvä kouluttaja ei ole koskaan valmis!
Sitoudun toiminnassani Suomen eläintenkouluttajat ry:n eettisiin sääntöihin. Se tarkoittaa, että toimintani perustuu ensisijaisesti toivotun käyttäytymisen vahvistamiseen, ei väärästä käyttäytymisestä rankaisemiseen. Eläimen säikyttely tai väkivallan käyttö eivät kuulu koulutusmenetelmiini.
Tavoitteenani kouluttajana on auttaa koiranomistajia ymmärtämään, minkälaisia vaikutuksia eri koulutusvalinnoilla on koiran ja omistajan suhteelle ja koiran hyvinvoinnille. Silloin omistaja oppii valitsemaan ne koulutustavat, jotka lisäävät sekä omistajan että koiran hyvinvointia!